SISUSTUSTA JA DESIGNIA TALLINNASSA

SISUSTUSTA JA DESIGNIA TALLINNASSA

Kahdessa päivässä ennättää mainiosti tutustua virolaiseen muotoiluun Tallinnassa. Juhannusaaton jälkeinen lauantai on meillä Suomessa juhannuspäivä, mutta Virossa tänä vuonna ihan tavallinen lauantai. Tein silloin pienen kierroksen Telliskiven alueella, jossa on useamman sisustusliikkeen keskittymä. Koska päivä oli kuuma, virkistäydyin aina välillä mielenkiintoisesti sisustetuilla terasseilla. Tallinnan Balti Jaam rautatieaseman takana sijaitsevassa Telliskivessä oli lauantaipäivän kunniaksi myös kirpputorimarkkinat, jotka tuli pikaisesti katsastettua. Telliskivi Loomelinnak osoitteessa Telliskivi 60A kätkee sisälleen useita mielenkiintoisia liikkeitä, ja niissähän se päivä hurahti nopeammin kuin arvasikaan.

 

Vintage Chick on keidas romanttisen sisustuksen ystävälle. Siellä on piensisustusta, muutama isompikin huonekalu, vaatteita ja laaja valikoima Annie Sloan kalkkimaaleja. Les Petites puolestaan on liike, josta löydät virolaisten suunnittelijoiden vaatteita, koruja, pienesineitä ja vanerisia lipastoja ja senkkejä. Vaatteiden sovittamista varten oli rakennettu hienot sovituskopit.

 



 

Home Art on täynnä skandinaavistyylistä piensisustusta modernin sisustuksen ja musta-valkoisen värimaailman ihailijalle. Liikkeessä on muutama suurempikin huonekalu valaisinten ja mattojen ohella. Jopa pieni intiimi kahvila on sisustettu puodin toiseen päätyyn.

 



 



 

Vastapäätä Loomelinnakia, kadun toisella puolella osoitteessa Telliskivi 57, on viehättävä ravintola Baar-bistro Kukeke, jonne en kuitenkaan tällä kertaa poikennut. Samoin ohitin liikekeskittymän vieressä sijainneen ravintola La Tablan, mutta en malttanut olla kuvaamatta sen nerokkaita terassikalusteita kaikessa värikylläisyydessään.

 



 

Edellä mainittujen ravintoloiden sijaan silmääni pisti aivan uusi terassikahvila Peatus osoitteessa Telliskivi 62. Peatus on suomennettuna pysäkki, ja kaksine junavaunuineen ja junan penkein kalustettuine terasseineen se sopii paikkaansa kuin nakutettu.

 



 

Samassa osoitteessa on kaksikerroksiseen konttirakennukseen sisustettu ravintola Konteiner. Sen terassin kalustus koostuu huolettomasti sorapihalle sijoitetuista sekalaisista kalusteista, joista äärimmäisinä ovat alkuperäisestä käytöstä poistetut vanhat puiset junan penkit.

 



 

Telliskiven alueelta matka jatkui kohti vanhaa kaupunkia ja rautatieasemaa. Sopivasti reitin varrelle osui suuri, moderni ja valoisa design-salonki TALI osoitteessa Kotzebue 33. Vanhassa Kalamajassa sijaitsevassa liikkeessä myydään koruja, nahkatuotteita, kuvataidetta, kalusteita, vaatteita, kasseja ja erilaisia piensisustusesineitä. Sieltä löysin myös tämänkertaisen Tallinnan reissuni tuliaisen, Bold Tuesdayn tarrajulisteen ”Go! World”. Matkustusintoni taitaa vaan kasvaa, kun saan sen ripustettua kotini seinälle!

 



 



 



 

Yllä oleva kuva: Boldtuesday. Oma karttani ei ihan tältä tule näyttämään. Ideana on se, että kartta on lähtötilanteessa kokonaan musta, ja aina kun vierailet jossain maassa, irrotat sen tarrapohjasta, jolloin julisteeseen jää valkoinen kohta jokaisen vierailemasi maan paikalle.

 

Päätin jatkaa designkierrosta seuraavana päivänä, ja kiikutin tuliaisostokseni hotellihuoneeseen. Hotelliksi olin valinnut tällä kertaa L’Ermitagen, joka sijaitsi sopivasti kohtuullisen lähellä Telliskiven aluetta osoitteessa Toompuiestee 19. Ihan hotellin vieressä illastin mieheni kanssa ihanassa ravintolassa Emmeline & Otto, joka kuuluu hotelli von Stackelberg-kompleksiin. Ravintola on kauniisti sisustettu, ja ruoka oli sekä hyvän makuista että houkuttelevasti lautaselle aseteltu.

 

Sunnuntaina huoneen luovutuksen jälkeen matkalla kohti satamaa vanhan kaupungin halki poikkesin ensin osoitteeseen Vabaduse Väljak 8, liikkeeseen Nu Nordik. Täältä löytyy kattava otos virolaisten suunnittelijoiden koruja, vaatteita, astioita, kortteja, kirjoja jne. Kuvat otin ulkopuolelta näyteikkunoista, koska myymälä on ahdas sisäpuolelta kuvattavaksi.

 



 



 

Pellavatuotteiden ystävän kannattaa katsastaa Zizi osoitteessa Vene 12. Tuoterepertuaariin kuuluvat lakanat, pyyhkeet, kattaustekstiilit – kaikki, mitä vain pellavasta valmistetaan. Värejä on joka lähtöön, eivätkä hinnatkaan päätä huimaa. Erinomainen liike tuliaisten ostoon itselle tai lahjaksi.

 

Muutama mukavan näköinen terassi houkutteli kahville ja virvokkeita nauttimaan, sillä aina auringon kurkistaessa pilvien välistä, keskikesän lämpö uuvutti matkaajaa.

 



 



 

Designkierrokseni päätepiste oli Eesti Disaini Maja (Estonian Design House) osoitteessa Kalasadama 8. Tässä showroom-myymälässä on kymmenien virolaisten suunnittelijoiden tuotteita: kelloja, astioita, tekstiilejä, koruja, valaisimia yms. Itse asiassa pitkälle samoja tuotteita kuin Nu Nordikissa, mutta koska tila on suurempi, on nähtävääkin enemmän. Myymälän sijainti on hiukan syrjäinen Tallinnan keskustaan nähden, mutta satamaan sieltä ei enää ole pitkä matka.

 



 

Samassa rakennuksessa Eesti Disaini Majan kanssa toimii viehättävä kahvila-ravintola Klaus, jonne oli hyvä päättää design-kierros Tallinnassa, ennen kuin laivamatka kotia kohti alkoi.

 

Teksti ja kuvat: Marja Lähde

 

Marja Lähde
sisustussuunnittelija
marja@cocovisio.fi

0 Comments