HABITARE 2016, OMAT VALINNAT

HABITARE 2016, OMAT VALINNAT

Habitare-messut olivat tänä vuonna paljon mielenkiintoisemmat kuin parina aikaisempana vuonna. Minulla oli mahdollisuus kierrellä, katsella ja kuunnella oikein kunnolla useamman päivän ajan, sillä olin akkreditoitunut messuille bloggaajana. Tässä kirjoituksessa esittelen ne huonekalut ja sisustuksen pienesineet, jotka voisin hankkia omaan kotiini. Luonnollisesti nämä valinnat ovat hyvin subjektiivinen otos messutarjonnasta, koska pyrin hankkimaan itselleni vain sellaista, mitä oikeasti tarvitsen.

 

JAT-KO ruokapöytä

 

Viime vuonna ihastelin Tapio Anttilan suunnittelemaa Link-kirjahyllyä. Siinä oli jotain kivaa uutta twistiä yhdistettynä jo aikaisemmin koettuun tyyliin. Hyvää designia on myös tänä vuonna Habitaressa lanseerattu Tapio Anttilan suunnittelema JAT-KO ruokapöytä, jota valmistaa Puulon. Ruokapöytä on tietenkin vain ruokapöytä, mutta JAT-KO-pöydän monipuolinen käytettävyys on nerokas. Siinä on kaksi jatkopalaa, toinen vaalean puun värinen kuten itse pöytäkin, ja toinen kuumia astioita kestävää materiaalia, joka on toiselta puolelta musta ja toiselta puolelta valkoinen. Jatkopalan voi sijoittaa pöydän keskelle tai jompaan kumpaan päähän. Ei ihme, että pöytä valittiin Toimittajien Tusinaan. (Sisustustoimittajat ry:n jäsenet valitsevat vuosittain Habitare-messujen yhteydessä Toimittajien Tusinan eli kuluneen vuoden 12 kiinnostavinta kotimaista, tuotantoon otettua sisustuksen uutuustuotetta.)

 



 



 

Cafe-valaisin

 

Voisin uusia myös ruokapöydän yläpuolella olevan valaisimen, vaikkei nykyisessäkään mitään vikaa varsinaisesti ole. Se vain ei valaise koko ruokailualuetta silloin, kun pöytä on jatketussa moodissa. Innoluxin Cafe-valaisin miellyttää silmääni ja kaksi tai kolme tuollaista mustaa valaisinta pitkän pöydän yläpuolella toimisi meillä hyvin.

 



 

DreamLed

 

Jos laitetaan ruokapöytä ja sen valaistus kuntoon, päivitetään vähän keittiötäkin. Olen jo pitkään harmitellut vuonna 2009 remontoidun keittiömme välitilavalaistusta. Ei siinä mitään, muuten kyllä toimii, mutta tiskialtaan yläpuolella pitäisi olla valonlähde, vaan eipäs ole. Nyt löysin sellaisen ratkaisun, jonka voi jopa ilman sähkömiestä asentaa. Kyseessä on DreamLedin IP44 suojaluokan metrin pituisista jatkettavista moduleista muodostuva lednauha, joka kiinnittyy helposti pienillä kiinnikkeillä kaapin alareunaan. Muuntaja on akkukäyttöinen ja valoa voi ohjata langattomasti paristokäyttöisen kytkimen avulla. Himmennysominaisuus löytyy myös, RA-luku (värintoistokyky) on niinkin hyvä kuin 95 ja valaisinta saa kahdessa eri värilämpötilassa, 3300 K tai 4000 K. Tämähän täyttää kaikki vaatimukseni!

 



 

Kokki kaupan päälle

 

Muilta osin keittiö toimii ihan hyvin ja olen myös sen ulkonäköön täydellisen tyytyväinen. Tosin, voisin ottaa myös tällaisen Gigantin keittiön, mutta vain sillä ehdolla, että kuvan kokki kuuluu kauppaan. Siis vain kokin ominaisuudessa, aviomiestä en aio vaihtaa. Kuvan liesituuletin on tanskalainen Witt Precious, kaunis kuin koru.

 



 

Pinna-naulakko

 

Nerokas esine arkisia askareita helpottamaan on Anni Pitkäjärven suunnittelema Pinna-naulakko. Tämäkin tuote oli valittu Toimittajien Tusinaan. Jos minulla olisi kodinhoitohuone, tämä kuuluisi sinne, mutta sen puuttuessa Pinna-naulakko voisi palvella minua eteisessä tai vaatehuoneessa. Onhan se niin kaunis viuhkamaisine muotoineen, ettei makuuhuoneen pukeutumisnurkkauskaan sitä häpeilisi. Tuotetta saa monissa eri väreissä ja se on kätevä naulakko myös hattujen ja huivien ripustamiseen.

 



 

One kukkavaasi

 

Pienesineistä ihastuin osastolla Be&liv näppärään yhden kukan maljakkoon, jota myydään verkkokaupassa. Se toimitetaan kätevässä pienessä laatikossa ja on helppo koota. One kukkavaasin on suunnitellut Ilkka Suppanen, ja messuoppaana toiminut kuvataiteilija Krista Launonen uskalsi heittää villin veikkauksen, että se olisi tulevaisuuden klassikko. Minkähän värin ottaisin – kullan, kuparin vai mustan kromin?

 



 

Netta Tiitisen taulu

 

Taide ei ole turhaa, etenkään nyt, kun se on trendikästä. Habitaren yhteydessä järjestetyn Art Helsinki –näyttelyn tauluista ihastuin Netta Tiitisen töihin. Niissä on ihana värimaailma, joka sopii meidän olohuoneeseen, ja tyylikin on mieleeni. Voisin valita vaikkapa tämän.

 



 

Kävitkö sinä Habitaressa tänä vuonna? Jos et, katso myös Habitare 2016 kuva-albumini osoitteesta www.facebook.com/cocovisio. Kenties sinussa syttyy kipinä uusia kotisi sisustusta, ja jos tarvitset sisustussuunnittelijan apua, ota rohkeasti yhteyttä: marja@cocovisio.fi.

 

Teksti ja kuvat:
Marja Lähde, sisustussuunnittelija

0 Comments