TAMPEREEN IHANIMMAT SISUSTUSMYYMÄLÄT

TAMPEREEN IHANIMMAT SISUSTUSMYYMÄLÄT

Sisustukseen profiloituneet myymälät ovat minulle ammatillisesti hyviä inspiraation lähteitä. Vaikka toiminkin pääkaupunkiseudulla, mielelläni kiertelen katsastamassa sisustustarjontaa muuallakin. Useimmilla liikkeillä on myös verkkokauppa, joten tuotteiden hankkiminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ei ole mikään ongelma. Viime kesänä minulla oli vihdoinkin mahdollisuus käydä sisustusliike Domdomissa Tampereella, sillä tätä käyntiä olin suunnitellut pitkään. Domdom oli minulle tuttu netin kautta, ja tuohon houkuttelevaan liikkeeseen piti ehdottomasti päästä tutustumaan myös ”livenä”. Bonuksena lähistöltä löytyi monta muutakin ihanaa sisustusliikettä. Aloitin kierrokseni Hatanpään valtatieltä Design Boulevard –nimisestä liikkeestä. Jo näyteikkunan somistus houkutteli astumaan sisään. Design Boulevard on sisustuksen ja muotoilun erikoismyymälä, jonka tuontivalikoimaan kuuluvat eurooppalaiset innovatiiviset ja kestävää muotoilua edustavat designtuotteet pienissä erissä. Siksi se onkin oikea paikka yksilöllisiä sisustuselementtejä etsivälle. Edustettuina ovat mm. Hay, Ferm Living ja Muuto sekä myymälän oma brändi DSGNBLVD. Tampereen tuliainen lähtikin matkaan tästä myymälästä: mustavalkoinen leikkuulauta Ferm Livingiltä sopii omaan keittiööni mainiosti.

 



 



 



 

Poikkesin pikaisesti melkein edellisen liikkeen vieressä sijainneessa Taito Shopissa , jossa on etupäässä käsitöitä ja tekstiilejä. Vaikka täällä jos missä on hyvä valikoima juuri tuliais- ja matkamuisto-ostoksiin, maltoin mieleni enkä ostanut mitään, minullahan oli jo tuliainen. Jatkoin matkaani hotelli Ilveksen ohi varsinaiseen sisustuskeskittymään, joka sijoittuu Aleksis Kiven kadulle, Laukontorin ja Hallituskadun väliselle pätkälle. Laukontorin päässä sijaitsee Sisustusliike Kantriina. Romanttista, klassista ja New England -tyylistä sisustusta tarjoavan myymälän jouduin ohittamaan aikataulun kireyden vuoksi, vaikka näyteikkunat olivatkin kutsuvat. Ensi kerralla sitten. Kantriinan edustamista tuotemerkeistä tunnetuimmat ovat Rivièra Maison ja Lene Bjerre.

 



 

Kuljettuani Aleksis Kiven katua vähän matkaa mäkeä ylöspäin, olinkin pääkohteessani, Domdomissa. Mustavalkoinen selkeä ilme leimaa myymälää, josta löytyvät skandinaavisen sisustamisen parhaat merkit, kuten Muoto2, Saana ja Olli, Verso Design ja tietenkin Domdomin oma tuotemerkki Monamii Design. Myös tanskalaisen Menun huonekalut voit tilata Domdomista.

 



 



 



 



 

Katseeni kiinnittyi runsaaseen valikoimaan mielenkiintoisia pienesineitä, liikkeessä oli mm. House Doctorin suuri pyykkikori, jollaisen olin tosin juuri ennättänyt hankkia Helsingistä. Tällä kertaa en akuutisti tarvinnut mitään, joten täytyypä pitää mielessä Domdomin verkkokauppa.

 

Aleksis Kiven kadulla on myös pieni putiikki, Sisustusliike Live With Me, josta saa kierrätyspuusta valmistettuja tuotteita, metallikylttejä ja –kirjaimia, nuppeja, valaisimia, postikortteja, vanhaa tavaraa. Jos kaipaat sisustukseesi rustiikkia, industriaalista tai vaikkapa maskuliinista fiilistä, niin täältä löytyy sinulle sopivia tuotteita. Myymälässä on aitoa kirpputorifiilistä, ja löytöjä täältä todellakin saattaa tehdä.

 

Sitten huomasin sattumalta jotain aivan ihanaa. Copper luki ikkunassa, ja mikä tunnelma sisällä olikaan! Tässä lifestyle-myymälässä on heti sisäänkäynnin vasemmalla puolella ikkunakulmauksessa pieni kahvila pöytineen, penkkeineen ja tuoleineen. Konsepti toi heti mieleeni tallinnalaisen Home Artin, mutta tyyli ja tunnelma muistutti enemmän etelä-ranskalaisia myymälöitä.

 



 

Valikoima jatkuu romanttisissa tunnelmissa sisustuksen pienesineistöstä huonekaluihin, koruihin ja vaatteisiin.

 



 



 

Perällä muutama porraskelma alaspäin sijaitsevat sovituskopit, jotka toivat mieleeni viime syksyisen Cannesin matkan.

 



 



 

Ihana paikka, tänne haluan uudestaan seuraavalla Tampereen reissullani. Kukaties silloin olisi aikaa istahtaa kahville tai teelle ja katsella rauhassa liikkeen sisällä olevia ihanuuksia samalla tarkkaillen kadun ihmisvilinää.

 

Tila & ihme oli minulle entuudestaan tuttu nimi, mutta en todellakaan tiennyt tällaisen sisustuskeitaan olemassaolosta. Tila & ihmehän on suunnitellut näyttäviä sisustuksia asuntomessuille ja myös sisustuslehtien sivuilla olen törmännyt yrityksen suunnittelemiin kohteisiin. Myymälässä oli käynnissä loppuunmyynti, sillä kivijalkaliikkeestä oltiin luopumassa. Harmi, sillä täällä oli jos jonkinlaista esineistöä, joka ei ollut mitään tusinatavaraa. Uniikkeja juttuja, suurta ja huomiota herättävää, jota ei muualta saa. Dramaattista, ylellistä, industriaalis-romanttista tyyliä. Tila & ihme siis jatkaa kahden naisen sisustussuunnittelutoimistona, ja heidän suunnitelmissaan tullaan edelleen käyttämään samantyylisiä uniikkeja ja näyttäviä tuotteita kuin kivijalkamyymälässä nyt oli.

 



 



 



 



 

Sisustus ID sijaitsee myös samassa ryppäässä Aleksis Kiven kadulla kuin edellä mainitut liikkeetkin. Se tosin oli jo mennyt kiinni ennen kuin ennätin sinne asti. Myymälässä on valaisimia, huonekaluja, piensisustusta, tekstiilejä ja Rebel Walls-kuvatapetteja. Tunnetuimmat designklassikot ovat hyvin edustettuina: Artek, By Lassen, Design House Stockholm, Gubi, Hay, Inno, Karl Andersson & Söner, Kartell, Magis, Muuto, Tom Dixon, Woodnotes jne.

 

Kyllä tamperelaisten kelpaa sisustaa. Kaikki mainitsemani liikkeet ovat kompaktisti lyhyen matkan päässä toisistaan, joten niiden valikoimiin tutustuminen onnistuu helposti kävellen muutamassa tunnissa!

 

Teksti ja kuvat:
Marja Lähde, sisustussuunnittelija

0 Comments