SISUSTUSTESTI – MITKÄ SUOSITUIMMISTA SISUSTUSESINEISTÄ LÖYTYVÄT KODISTAMME

SISUSTUSTESTI – MITKÄ SUOSITUIMMISTA SISUSTUSESINEISTÄ LÖYTYVÄT KODISTAMME

Sosiaalisessa mediassa on jos jonkinlaisia testejä, useimmat niistä hömpänpömppää. Siksi en yleensä niitä tee. Kotivinkki-lehden julkaiseman sisustustestin kuitenkin tein. Sen olivat tehneet muutamat muutkin seuraamani sisustusbloggarit. Testin tulos oli paitsi mielenkiintoinen, se myös herätti halun kommentoida vastauksiani. Tervetuloa tutustumaan osaan kotimme sisustusaarteista.

1. Löytyykö kotoasi Iittalan Kivi-tuikku?

Löytyypä hyvinkin. Eniten pidän valkoisella huurretuista Kivi-tuikuista, joita minulla on kaksi, mutta myös kirkkaita olen haalinut yhteensä kuusi. Pidän tuikkukipon konstailemattomasta muotoilusta, eikä hankintahintakaan ole koskaan ollut kynnyskysymys, sen verran usein olen tarjouksiin törmännyt.

2. Onko sinulla pientä kaktusta tai mehikasvia?

Eipä ole. Jokunen kaktus on ollut 70-luvun lopulla kotonani, mutta useiden muuttojen myötä niistä on aika jättänyt, eikä uusia ole tullut hankittua. Tällä hetkellä hoidan vain jukkapalmua ja pienikokoista viirivehkaa.

3. Onko sinulla Iittalan Kartio-lasi?

Kirkkaat Iittalan Kartio-lasit ovat meillä ahkerassa päivittäisessä käytössä. Ne on tosin hankittu vasta tällä vuosituhannella, sillä Gaissa-sarja miellytti silmääni 80- ja 90-luvuilla. Kartio-lasit sopivat nykyiseen sisustustyyliini paremmin.

4. Ovatko keittiökaappisi valkoiset?

Kyllä ovat. 70-luvulla keittiökaappini olivat keltaiset, 80-luvulla ensin kirkkaan punaiset, sitten pyökkiviiluiset. 1990-luvulta lähtien keittiökaappini ovat olleet valkoiset. Haluaisin vaihtaa keittiöni kaappien ovet modernimpaan tyyliin, mutta valkoiseen väriin olen kyllä tyytyväinen. Se on ajaton, eikä tee meidän pienessä kodissamme ahdasta tai pimeää vaikutelmaa.

5. Löytyykö kotoasi Fiskarsin oranssit sakset?

Meillä on keittiössä sekä oranssit että mustat Fiskarsin sakset. Lisäksi minulla on pienet sakset ompelukorissa sekä askartelusakset ja erityisesti kankaiden leikkaamiseen tarkoitetut sahalaitaiset sakset, kaikki Fiskarsin oransseja.

6. Onko sinulla Iittalan Aalto-maljakko?

Tottahan toki. Minulla on keskikokoinen Aalto-maljakko kirkasta lasia. Olen ostanut sen Karhulan tehtaanmyymälästä, kun olin A. Ahlström Oy:ssä töissä 70- ja 80-lukujen taitteessa. Maljakko on kakkoslaatua, mutta hyvin on matkassa kulkenut näihin päiviin asti. Helmikuu on meillä oikea tulppaanikuukausi, eikä 20 kappaleen tulppaanipuntti voisi paremmalta näyttää missään muussa kuin juuri Aalto-maljakossa.

7. Onko kylpyhuoneesi lattiassa harmaat kaakelit ja seinillä valkoiset?

Ensinnäkin korjataan otsikon pieni virhe: kaakeleita käytetään vain seinillä, lattialaatat ovat jotain muuta keraamista laattaa. Mutta kyllä, kylpyhuoneemme lattia on harmaata laattaa, ja seinät ovat valkoista kaakelia. Tosin tilanne on meillä kovin tuore, sillä tässä kodissa olemme asuneet vasta reilun vuoden. Edellisessä kodissamme lattialaatat olivat luonnonvalkoiset ja seinät hennosti vaaleanharmaaseen vivahtavaa marmorikuvioista kaakelia.

8. Omistatko Iittalan Savonia-aterimet?

En. Jotenkin olen onnistunut välttämään Savonia-aterimien päätymisen meille. Edes lahjaksi en ole niitä saanut. Kun aikoinaan valitsin aterinsarjaa, ihastuin Hackman/Iittalan Carelia-sarjaan, enkä sitten mitään muuta ole huolinutkaan. Carelia on kyllä kaunein aterinsarja, minkä tiedän, eikä toimivuudessakaan ole moitteen sijaa. Kolmekymmentä vuotta käytetty, niin juhlassa kuin arkenakin, enkä vaihtaisi.

9. Onko kotonasi Arabian Muumimuki?

Meillä on kaksi Muumimukia, jotka kumpikin kuuluvat lastenastiasarjaan. Ne on hankittu lastenlasten takia noin kymmenen vuotta sitten. Muumimukeja en keräile.

10. Onko sinulla harmaa sohva?

Kyllä on, mutta se on ihan sattumaa. Edellinen sohvamme oli valkoinen nahkasohva, ja kun tytöt muuttivat pois kotoa, yritimme kovasti löytää puhki kuluneen sohvan tilalle uuden valkoisen nahkasohvan. Sitä ei löytynyt, joten päädyimme vuonna 2004 hankkimaan Iskusta vaaleanharmaan kolmen istuttavan sohvan ja samaa sarjaa olevan nojatuolin. Olen ollut erittäin tyytyväinen Medea-kankaalla verhoiltuun Strada-sohvaamme.

11. Onko kotonasi Iittalan Teema-astioita?

Ensin minulla oli 70-luvulla Arabian Pirtti-sarjan astiasto arkikäytössä. Pirtti-sarjan annoin vanhemmalle tyttärelleni 2000-luvun alussa, kun hän muutti ensimmäiseen omaan kotiinsa. 80-luvun alusta lähtien olen käyttänyt Arabian Arctica-sarjaa. Nykyään en niin paljon enää pidä tuon sarjan pyöreistä muodoista, mutta hyviä astioita ne ovat, ja edelleen käytössä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen hankkinut joitakin Teema-astioita. Käytössä on mustia teekuppeja aluslautasineen, mustia ja valkoisia muro-/jälkiruokakulhoja sekä mustia ja valkoisia pasta-/salaattikulhoja. Kaikki Teemat ovat jokapäiväisessä käytössä Arctica-sarjan rinnalla. Lisäksi omistan joulukattauksia varten punaisia Teema-mukeja ja pieniä Teema-kulhoja.

12. Onko kotonasi Artekin Aalto-jakkara tai vastaava?

Ei ole. Artekin ritiläpenkistä olen joskus haaveillut, mutta sekään ei ole meille kotiutunut.

13. Onko kotonasi punottu kori, jossa on kahvat?

No eipä ole tätäkään.

14. Omistatko Iittalan Essence-viinilaseja?

En omista niitäkään. Juomalaseja meillä kyllä on pilvin pimein vaikka minkälaisille juomille. Olen kerännyt ranskalaisia Luminarc-sarjan mustakantaisia viini-, shampanja-, olut-, cocktail- ja konjakkilaseja 80-luvulla niin paljon, etten enää muita siihen rinnalle kaipaa. Nämä ovat kestäneet hyvin, ja pidän niiden ulkonäöstä edelleen.

15. Onko sinulla Ikean Malm-lipasto?

Mielenkiintoinen kysymys. Minullahan ei ole Ikean Malm-lipastoa, koska minulla on suunnilleen samannäköinen kotimainen Muurame-lipasto. Ei sen puoleen, ei minulla ole mitään Ikeaa vastaan, kotonani on kyllä sisustusesineitä Ikeastakin. Muurame-lipastoani en tosin Malmiin vaihtaisi.

16. Onko kotonasi Marimekon Kaksi raitaa -pyyhe?

Ei ole. Itse asiassa meillä ei ole yhtään Marimekon pyyhettä. Pyyhkeet ovat pääosin Finlaysonia, muutama Ikean pyyhe joukossa. Ne ainakin kuivaavat hyvin ja ovat miellyttäviä iholla. Millaisiakohan Marimekon pyyhkeet olisivat, en tiedä.

17. Onko kotonasi peikonlehti?

Ei ole enää. Peikonlehti oli 70-luvulla, ja vielä pitkälle 80-lukuakin. Se oli suhteellisen helppohoitoinen, näyttävä viherkasvi. Se kasvoi lopulta niin suureksi, ettei enää mahtunut meille. Uutta en ole hankkinut.

18. Löytyykö kotoasi rottinkituoli?

Rottinki on nyt kovasti trendikästä, mutta rottinkituolia meillä ei ole. Ainoa asia, missä rottinkia on kotonani joskus ollut, olivat ruokapöydän ympärille hankitut Venetsia-tuolit 80- ja 90-luvulla. Niitäkään en ostanut rottingin vuoksi, vaan taivutettujen krominväristen putkijalkojen vuoksi. Istuinosat hajosivat kovin herkästi, enkä enää jaksanut niitä uusia. Niinpä näistä tuoleista luovuttiin, käyttökelpoisimmat niistä lienevät nyt kesähuvilan parvella lisäistuimina vieraiden varalta. En ole kovin vakuuttunut rottingin kestävyydestä ja käytännöllisyydestä.

19. Onko sinulla itämainen matto?

Ei ole, mutta olen sellaisen hankkimista harkinnut. Minua arveluttavat vain itämaisten mattojen kovin syheröiset kuviot. Olen selkeiden, yksinkertaisten kuvioiden ystävä. Jos sopiva itämainen matto tummanpunaisena sattuisi kohdalle, miksen voisi sellaisen ostaakin. Itämainen matto sopisi vaikkapa olohuoneeseemme tai eteisen pitkälle käytävälle.

20. Onko sinulla talon muotoinen sisustuslyhty?

Eipä ole tätäkään. Muutama sisustuslyhty on lasitetulla parvekkeella, mutta yksikään ei ole talon muotoinen.

Tuloksesi: 9 / 20
“Kotoasi löytyy vain joitakin suomalaissisustajia yleisesti miellyttäviä tavaroita ja asioita. Et taida olla valtavirtatrendien vankkumaton fani?”

On varmasti totta, etten orjallisesti mene mukaan valtatrendeihin, vaan valitsen olemassa olevasta sisustustarjonnasta omaan tyyliini, makuuni ja tarpeisiini sopivia huonekaluja ja sisustusesineitä. Pyrin ajattomiin ja kestäviin valintoihin, enkä uusi keskeisiä huonekaluja kovin usein. Seuraan trendejä, mutta niistä poimin lähinnä tekstiilejä ja piensisustusta tuomaan vaihtelua kotini sisustukseen.

Marja

2 Comments

2 thoughts on “SISUSTUSTESTI – MITKÄ SUOSITUIMMISTA SISUSTUSESINEISTÄ LÖYTYVÄT KODISTAMME

  1. Riitta kirjoitti:

    Hauskaa Marja😊! Kerrassaan
    mainiota tarkastelua. On se
    kyllä tylsääkin, jos kaikilla on
    vaan yksiä ja samoja tuotteita.
    Aika moneen joutuisin itsekin
    vastaamaan kyllä. Välillä on
    ollut aikoja kun nuo ikiklassikot
    laitetaan piiloon, kun niiden ohi
    ajaa joku muu vastaava tuote
    hetkeksi…mutta sieltä ne taas
    tupsahtavat😉.

  2. Marja Lähde kirjoitti:

    Minustakin tuo testi oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Eikä pelkästään se, vastaatko kyllä tai ei, vaan ne perustelut. Teepäs sinäkin!

Comments are closed.