JOULUN TUNNELMAA KOTIIN

JOULUN TUNNELMAA KOTIIN

Inspired by love -blogin Sanna haastoi sisustusbloggaajat jakamaan menneiden joulujen tunnelmia. Blogihaasteen vastaanottaneena tarkastelin minäkin joulutyyliä kotonani kuudelta viimeiseltä vuodelta. Hassua, mutta sisustuksellisesti muutokset ovat lähes olemattomia. Ei jouluverhoja eikä -mattoja, en vaihda edes sohvatyynyjä jouluksi. Sisustuksessamme on paljon harmaata, mustaa ja valkoista. Niihin kun tuo jouluksi ripauksittain punaista, vihreää ja hopeaa, niin johan tulee jouluinen olo. Tuoksut hoituvat leipomalla. Kuuden vuoden saatossa joulu on tullut joka vuosi samanlaisin pienin askelin. Joulu on ihana juhla, mutta en halua stressata liikaa joulutunnelman luomisesta. Kun on hyvä sisustus pohjana, se taipuu juhlaan kuin juhlaan pienin lisäsomistein.

Meillä joulutunnelma muodostuu kukkasista, muovisesta ikikuusesta, kyntteliköistä ikkunalaudoilla ja muutamasta erityisestä joulukoristeesta. Joulun odotukseen kuuluvat niin ikään joulukalenteri, piparkakkujen leipominen yhdessä lastenlasten kanssa ja joulupuurotilaisuus noin viikko ennen joulua läheisten kanssa. Taatelikakun leivon joulukahvin kaveriksi, ja muutaman kakun myös joululahjaksi. Suurin osa jouluista on viime aikoina vietetty kahdestaan Reijon kanssa.

Vuosi 2013

Joulukukat ovat olennainen osa joulukoristelua. Kun vielä olin työelämässä, sain hyviltä vakioasiakkailtani upeita kukkakoreja, joista ainakin yhdessä oli punainen joulutähti. Sittemmin olen ostanut joulutähden jouluksi itse, sillä ilman punaista joulutähteä en pääse joulutunnelmaan.

Tyttäreni tuntee minut ja sisustusmakuni hyvin, ja tuo joka joulu valkoisin kukkasin somistetun jouluistutuksen. Useimmiten valkoisena kukkana on upea monivanainen amaryllis.

Vuonna 2013 joulukuusessamme oli vielä useampia punaisia pallokoristeita hopeisten ja kultaisten rinnalla. Kuusenalusmatto on säilynyt samana jo vuosia. Se ei ole sisustussilmääni täydellinen, mutta saa kelvata, kun uuttakaan en viitsi hankkia. Mieluummin olen vaikka ilman.

Vuosi 2014

Ei juurikaan muutoksia edelliseen vuoteen nähden, kuten seuraavista kuvista näkyy.

Vuosi 2015


Valmiina ollaan. Piparkakkujen leipojia odotellaan.


Ostin itselleni tällaisen joulukalenterin marraskuussa 2015. Olen tähän asti täyttänyt luukut suklaakonvehdeilla, mutta tänä vuonna laitan luukkuihin jotain muuta mukavaa, sillä suklaakonvehteja syöden ei laihdu.


Joulukuusen koristeista oli vuonna 2015 karsittu pois punaiset ja kultaiset pallot. Hopea ja valkoinen koristivat silloin kuusen vihreitä oksia.


Vuonna 2015 nautimme taatelikakkua uudella Nespresso-keittimellä keitetyn kahvin kanssa. Amphora-kupposet olin saanut lahjaksi median ennakkoretkellä Seinäjoen asuntomessualueelle.

Vuosi 2016

Tämä oli erityinen vuosi siinä mielessä, että vietimme jouluaattoa isommalla porukalla. Molemmat tyttäreni perheineen tulivat meille aattoaterialle, ja ilta jatkui muutenkin hieman poikkeavalla tavalla.


Meille oli tilattu joulupukki. Lastenlapset olivat silloin 9, 3 ja 1-vuotiaita. Vanhin oli haltioissaan lahjaksi saamastaan älypuhelimesta, pienin ei ymmärtänyt koko touhusta juuri mitään. Illan kohokohtana muistan, kun pukki kysyi kolmevuotiaalta, mikä hänen nimensä on. Poika vastasi, ettei tiedä, koska hän on “kundi”. Joulupukki nokkelana totesi, että hyvä on, mutta hän mielellään antaisi Antille osoitetut lahjat “kundille”, jos sopii. Ja sopihan se, varsinkin, kun yhdestä paketista löytyi se toivottu dinosaurus.

Tämä joulu on jäänyt parhaiten mieleeni näistä kuudesta viimeisestä. Lastenlapset tekivät joulusta ikimuistoisen. Ehkä seuraavan kerran tällainen joulu tulee vuoden kuluttua.

Vuosi 2017

Joulun 2017 vietimme Espanjassa. Punaisia joulutähtiä oli monin paikoin sekä hotellin yleisissä tiloissa että luonnossa. Hotellimme aulassa oli amerikkalaiseen tapaan runsaasti koristeltu joulukuusi, ja pihalla metalliputkista koottu puunranka, jonka oksilla loistivat värilliset led-valot. Espanjassa joulua ei sen kummemmin vietetty, mutta uudenvuoden aattoa juhlittiin sitäkin näyttävämmin.


Kotona ilahduttivat nämä puiset tonttuhahmot ja uusina joulukoristeina vaneriset tyylitellyt kuuset. Niitä oli ollut myynnissä Ateneumin kaupassa.

Vuosi 2018

Muutimme uuteen kotiin marraskuussa. Jouluisia kuvia ei tullut otettua lukuun ottamatta muutamaa kännykällä räpsäistyä kuvaa joulukukkasista. Tupaantuliaiset olivat noin viikkoa ennen jouluaattoa, ja samalla ne olivat jo perinteeksi muodostunut joulupuurojuhla kaikkein läheisimmille. Joulukuusi pysyi kellarissa, koska emme keksineet sille sopivaa paikkaa nyt, kun kotimme neliöt olivat supistuneet olennaisesti. Kaikki muu jouluun perinteisesti kuuluva oli kyllä kotiamme somistamassa paitsi se joulukuusi.


Ylemmässä kuvassa glögit ja itse leivotut piparkakut odottavat joulupuurolle tulijoita. Alemmassa kuvassa pöytä on katettu riisipuuron syöjiä varten. Kuvat tosin ovat vuodelta 2016 entisestä kodistamme. Mutta juuri tähän tyyliin hoidettiin tarjoilu tupaantuliaisissa vuoden 2018 joulukuussa. Samat punaiset joulumukit ja samat punaiset huopatabletit samalla valkokantisella ruokapöydällä.

Marja

0 Comments