HAVAINTOJANI TUKHOLMAN HUONEKALUMESSUILLA 2020

HAVAINTOJANI TUKHOLMAN HUONEKALUMESSUILLA 2020

Kun aloin aikuisiällä opiskella sisustussuunnittelusta itselleni uutta ammattia, minusta tuli merkittävimpien sisustusalan messujen vakiokävijä. Tukholman huonekalu- ja valaistusnäyttely on maailman suurin pohjoismaisen designin messutapahtuma, ja on kuulunut ohjelmaani jo vuosia.

Tukholman huonekalumessut uudistuvat

Ei kukaan viitsi käydä samoilla messuilla vuodesta toiseen, elleivät ne pysty tarjoamaan jotain uutta. Tänä vuonna Tukholmassa oli tehty hallien suhteen uudistuskeikaus. Koska näytteilleasettajista yhä useampi edustaa julkitila- ja designkalusteita, oli tälle ryhmälle varattu A-hallin lisäksi myös suuri C-halli, joka aiemmin on toiminut kotikalusteiden näyttelyfoorumina. Lisäksi C-hallissa laaja alue oli omistettu nouseville muotoilijoille ja muotoilukoulukunnille. B-hallissa sijaitsivat sen sijaan tänä vuonna kotikalusteiden ja kotien valaistuksen näytteilleasettajat. Uusi sijoittelu oli messukävijänä otettava huomioon, ja ilmiselvästi messuilla kiertämiseen oli syytä varata hiukan enemmän aikaa.

Lisää aikaa messuiluun ja pienempi matkabudjetti – siinäpä tavoite. Lentämisen sijaan matkustinkin tänä vuonna Tukholmaan junalla, laivalla ja bussilla. Matkat ja messulippu kustansivat puolet siitä, mitä ne olisivat olleet lentäen. Kun laivaosuus oli välillä Turku-Tukholma, ennätin helposti messualueelle kello yhdeksäksi, ja aikaa perillä oli lähes yhdeksän tuntia. Tavoite siis saavutettu.

Vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä

C-hallin toisessa päässä oli pienoisnäyttely sisustamisen eri vuosikymmeniltä, alkaen 1950-luvulta, ja päättyen 2010-luvulle. Kun on elänyt kaikki nuo vuosikymmenet, oli ilahduttavaa muistella menneitä. Ja kappas vain, muutama ajaton sisustusesinekin oli joukossa. Itse viehätyin erityisesti 50-60-luvun vaikutteista uusissakin kalusteissa. Ne muistuttavat lapsuudestani, ja ovat siksi minulle nostalgisia. Etsin joukosta myös jotain huonekalua, joka olisi yhtä vanha kuin minä. Sen tulisi olla suunniteltu vuonna 1950 ja olla yhä tuotannossa. En vielä löytänyt.


Scandia-tuoli, suunniteltu vuonna 1956, norjalainen design-klassikko, suunnittelija Hans Brattrud. Sitä valmistaa nykyään Fjord Fiesta, Norja. Ruotsalainen Carl Malmsten AB valmistaa uustuotantona kuvan Jönköping-vitriinikaappia, joka on alunperin suunniteltu 1950-luvulla. Taustalla näkyvä Oomph-kangas on Viola Gråstenin vuonna 1952 suunnittelema.


Materia. Valaisin ja ruskea daybed tuovat vaikutteita 60-luvulta, kun ne on asetettu vanhahtavaa seinää vasten.


FDB Møbler. Tämäkin sisustus voisi olla lapsuuden kodistani.


Warm Nordic. Tuulahdus menneeltä vuosisadalta.


Warm Nordic. Senkki, joka on samalla kertaa moderni ja vanhahtava. Kummitädilläni oli tämän tyylisiä huonekaluja upeasti sisustetussa kodissaan viime vuosisadalla. Kauniita esineitä myös senkin päällä.

Vastuullisuus ja kierrätettävyys

Ympäristöystävälliset materiaalivalinnat ovat entistäkin suuremmassa roolissa sisustamisessa. Pääasiassa muovituotteistaan tunnetuksi tullut Kartell esitteli jo viime vuonna Milanon huonekalumessuilla uuden 100%:sesti luonnollisen biohajoavan muovin. Kartellin valikoimiin tuli silloin myös Autodeskin ja Philippe Starckin yhteistyönä luotu tuoli A.I. (A.I. = artificial intelligence). Tuolimalli oli nyt esillä Tukholmassa.

Monikäyttöiset huonekalut ovat aina kiehtoneet minua sisustajana. Tarjoiluvaunu on yksi kiinnostavimmista kalusteista, koska sitä voi käyttää apu- ja sivupöytänä niin monenlaisten tavaroiden esillepanossa. Pyörät helpottavat kalusteen siirtämistä paikasta toiseen, ja Kartellin tarjoiluvaunun saa myös näppärästi kasaan silloin, kun sitä ei tarvita. Mikä pienten tilojen pelastus!


Tarjoiluvaunun on suunnitellut Kartellin luottomuotoilija Philippe Starck ja se on valmistettu uudesta ekologisesta puusta. Se on osa ”Smart Wood Collection”’ia.

Kartell tekee hyvää ja saa ihmiset voimaan hyvin. ”Kartell loves the planet”.

Vastuullisuus oli kantavana teemana useilla muillakin näyttelyosastoilla. Huomioni kiinnittyi tähän ihanaan lastenkalusteeseen NC Nordic Care -osastolla.


Monikäyttöinen lastenkaluste FILUREN 565 on sekä lelu että istuin ja säilytyskaluste. Materiaali on myrkytöntä ja tekstiilikorvat on valmistettu ylijäämäkankaasta. Kaluste soveltuu 1-4 -vuotiaille yhtä hyvin julkisissa tiloissa kuin kotonakin.


NC Nordic Care. Pinottavat pastellisävyiset jakkarat ovat kuin taideteos. Pinottavuus on yhä tärkeämpää, kun asuntojen pinta-alat pienenevät. Vierasvarana käytettäviä pikkutuoleja ja jakkaroita voi olla useampiakin, jos ne pystyy pinoamaan silloin, kun ne eivät ole päivittäisessä käytössä. Pinottavuus on pikkutuolien ja jakkaroiden ominaisuus, joka tekee niistä haluttavampia hankkia.

Ruotsalaisia näytteilleasettajia oli Tukholman messuilla tietysti enemmistö, tuplasti se määrä kuin muista pohjoismaista yhteensä. Yllättäen suomalaisia näytteilleasettajia oli kuitenkin kolmanneksi eniten, yli 50. Vain Ruotsi ja Tanska menivät Suomen edelle. Tällä kertaa suomalaisyrityksistä minua kiinnosti eniten Mum’s.


Mum’s esitteli Tukholman messuilla taidetekstiilejä. Tämä hauska suuri ryijy on yhdistetty siihen sopiviin muihin sisustustekstiileihin.

Mum’s on vuonna 2006 perustettu tekstiilialan yritys. Nykypäivänä se työllistää noin 50 käsityöläistä Afrikassa, Intiassa, Boliviassa ja Kamputseassa. Mums’in mallistossa suomalainen huippudesign yhdistyy eettiseen tuotantoon: vastuuseen ihmisestä ja ympäristöstä. Suunnittelijoina ovat toimitusjohtaja Outi Puron lisäksi muun muassa Teresa Moorhouse, Paavo Halonen, Maija Louekari, Pasi Kärkkäinen-Tunkelo, Jenni Tuominen, Saana ja Olli, Susanna Vento, Anu Penttinen ja Ricardo Cavolo.


TMT Design Ab. Vanhat ompelukoneet ja höyläpenkit kannattaa kierrättää ja käyttää osana kerroksellista sisustusta. Tämäkin on ympäristöstä huolehtimista.

Mielipiteitä ja sisustusmakuja maailmassa riittää. Siksi tässä onkin vain muutama kuva ja havainto minun subjektiivisesta näkökulmastani. Koska kamerastani löytyy vielä paljon ihania sisustuskuvia, kirjoitan myöhemmin vielä toisenkin blogin näistä messuista.

Marja

0 Comments