HOTELLITYYLIÄ MAKUUHUONEESSA

HOTELLITYYLIÄ MAKUUHUONEESSA

Matkustan paljon ja mielelläni. Matkoilla silmäilen tarkkaan hotellien sisustuksia ja poimin niistä omaan “mood board”:iini parhaat ideat. Olen jo jonkin aikaa haaveillut ylellisestä makuuhuoneesta, jossa olisi samaa tunnelmaa kuin paremman luokan hotellihuoneessa. Toisaalta siellä pitää olla myös jotain henkilökohtaista ja omaa, jotta voi tuntea olonsa kotoisaksi.

Sängyt hotellityyliin

Ylellisyyden voi kokea monin eri tavoin. Yksi pitää kimalluksesta ja kiiltävistä materiaaleista, toinen taas haluaa ympärilleen pehmeyttä ja mattapintaa. Lasia, peilejä, lakattuja pintoja, satiinia ja silkkiä vai rouheata puupintaa, samettia, puuvillaa ja pellavaa?

Hyvä vuode on makuuhuoneen tärkein huonekalu. Meille hankittiin uudet sängyt jo ennen muuttoa. Halusimme laadukkaimmat sängyt, joihin meillä oli varaa. Sängynpääty oli se elementti, joka kallisti valinnan juuri Matrin puoleen. Sängyistä tarkemmin aiemmin kirjoittamassani blogissa täällä www.sisustussuunnittelijat.pro/yhteistyossa-sissarit-ja-matri/.

Meidän makuuhuone ei ole kovin suuri, mutta se on hyvän muotoinen. Sinne mahtuu parisänky, yöpöydät molemmin puolin, pieni sängynpäätypenkki ja vaatesäilytystä. Eikä sinne muuta tarvitsekaan mahtua. Uudessa Matri-sängyssämme on hotellilaatua, ja hotellimaisuutta tuovat myös huoneessa olevat sprinkleri ja koneellinen ilmanvaihto.

Makuuhuoneen tekstiilit

Erityisen tyytyväinen olen makuuhuoneen rauhallisen keskitummaan utuiseen väritykseen. Aavistuksen vihreään taittava harmaa on värisävy, joka tuo makuuhuoneeseemme kaivattua ylellisyyttä, pehmeyttä ja rauhoittavaa oloa. Värivalinta sai alkunsa, kun kahdeksan vuotta sitten löysin Eurokankaasta edullista taftia, josta teetin sivuverhot. Silkkiverhot olisin oikeastaan halunnut, mutta budjetti ei silloin venynyt niiden hankintaan. Mitään verhokangastahan tafti ei ole, mutta muistuttaa hienostuneella hohteellaan jonkin verran silkkiä, joten taftiin päädyin.

Muuttaessamme totesin verhojen olevan liian lyhyet nykyiseen makuuhuoneeseemme. Olin kuitenkin säästänyt taftikangasta juuri sen verran, että pystyin jatkamaan kaikki kolme verhoa täyspitkiksi. Jatkosaumaa peittämään löytyi ompelukorista himmeästi hohtavaa hopeanväristä satiininauhaa.

Päiväpeiton teetin Vallila Outletin jäännöspalasta samaan aikaan kuin taftiverhotkin. Kangas oli täydellisesti sivuverhojen värinen, mutta sitä oli aavistuksen liian vähän parivuoteen päiväpeitoksi. Yhdessä Vallilan asiantuntevan myyjän kanssa ideoimme beigen satiinikankaisen reunuksen päiväpeittoon. Näin siitä saatiin sopivan kokoinen. Uniikin päiväpeiton ryppytikkauksessa on ohuita hopealankoja, jotka luovat siihen vähän kimallusta. Toisinaan jätän petauksen ilman päiväpeittoa laittamalla jalkopäätyyn beigenvärisen heittopeiton – hotellityyliä sekin.

Uudet hankinnat

Pienelle sängynpäätypenkille oli tilaus. Tarpeeksi siro ja harmaalla kankaalla verhoiltu penkki löytyi sattumalta Jyskistä. Egedal-penkin päälle mahtuvat yöksi niin päiväpeitto kuin koristetyynytkin. Kätevää on myös se, että kevyenä huonekaluna penkki on helposti siirrettävissä lisäistuimeksi keittiön ruokapöydän ääreen silloin, kun isompi joukko meillä kahvittelee tai ruokailee.

Vanhat yöpöydän valaisimet näyttivät vaatimattomilta uudessa ympäristössä. Pari kuukautta sitten meille kotiutuivat uudet Trion Cosinus-valaisimet, jotka ovat hieman korkeammat, varjostin on kookkaampi kuin entinen, ja vihertävänharmaa kangasvarjostin luo tunnelmallista valoa. Tammikuun alennusmyynti antoi sysäyksen näiden valaisinten hankinnalle.

Vanhoja sisustuselementtejä hyödyntäen

Kotimme punainen lanka on musta väri. Sitä on jokaisessa huoneessa. Makuuhuoneessa mustaa on kattovalaisimessa. Koska uusi makuuhuoneemme on 20 cm korkeampi kuin entinen, riippuva valaisin sopii sinne paremmin kuin plafondi. Cocovision toimistossa ollut kattovalaisin sijoitettiin uuden kotimme makuuhuoneeseen.

Vanhat Muuramen kakkoset korkealla sokkelilla mahtuivat yöpöydiksi sängyn molemmin puolin, kun vaatekomeroiden ovet vaihdettiin muuton yhteydessä Inarian liukuoviin. Liukuovikomeroiden puuttuminen olikin asia, joka oli ehdottomasti korjattava niin pienehkössä makuuhuoneessa kuin pienessä työhuoneessakin. Säilytystilaa ei tässä asunnossa ollut yhtään liikaa, ja yöpöydän laatikoissa on kätevä säilyttää muun muassa alusvaatteita.

Sängynpäädyn yläpuolella olevat kehystetyt julistetaulut on aikoinaan valittu makuuhuoneen tekstiilien väreihin sointuviksi. Kaksi vihreäsävyistä samanmuotoista ja samankokoista julistetta Ikean hopeanvärisissä kehyksissä täydentävät harmonista kokonaisuutta.

Vastakkaisella seinällä on se, mikä vie pois hotellityylistä, ja tekee makuuhuoneesta persoonallisen. Siellä on “kauhugalleria”. Perhevalokuvat valkoisissa puukehyksissä kahden valkoisen tauluhyllyn päällä ovat modernia mummolatyyliä. Viereen ripustin vielä kaksi ruskeissa puukehyksissä olevaa pientä öljyvärimaalausta, jotka ovat minulle tärkeitä. Ylempi taulu on matkamuisto Pariisista ja alempi on tätini maalaama muotokuva minusta 19-vuotiaana.

Makuuhuoneen nurkkaan sijoitin HAYn naulakon, johon voin riisua yöksi päivittäisessä käytössä olevat vaatteeni. Tässä vaiheessa valkoinen vaaterenki lähti kierrätykseen, kun se ei enää huoneeseen mahtunut. Eikä sille enää ollut tarvettakaan.

Kaikki makuuhuoneen matot on tuotu vanhasta kodista. Luonnonvalkoiselle nukkamatolle on mukava astua paljain jaloin sängystä noustessa. Sängynvierusmatot sopivat juuri ja juuri mittojensa puolesta paikoilleen. Sängyn jalkopäädyssä olevaa mattoa en raaskinut heittää pois, sillä se on samanvärinen sängynvierusmattojen kanssa, ja täyttä villaa. Aikaisemminhan se sijaitsi olohuoneessa vaalean säilytyspenkin edessä.

Sisustussuunnitelmia

Tällä sisustuksella mennään toistaiseksi, mutta ainakin uusi matto, suuri yhtenäinen sellainen, on jo haussa. Samoin aion testata kesän yli, riittävätkö säleverhot pimentämään huonetta tarpeeksi. Mahdollisesti teetän syksymmällä hyvin hotellimaiset verhot, jotka pimentävät huoneen täydellisesti ikkunan eteen vedettyinä. Nykyiset verhot ovat vain koristeelliset sivuverhot, jotka eivät ole lainkaan toiminnalliset. Makuuhuoneessamme on jo nyt sopiva sekoitus hotellityyliä ja modernia mummolatyyliä. Välillä tuntuu, että viihdyn siellä liiankin hyvin.

Marja

0 Comments