LISÄÄ LUKSUSTA KYLPYHUONEESEEN

LISÄÄ LUKSUSTA KYLPYHUONEESEEN

Kun muuttaa jo valmistuneeseen kerrostaloasuntoon, on selvää, ettei siinä mitään luksuskylpyhuonetta ole. Kerrostaloihinhan rakennetaan vain standardikylpyhuoneita, kaikki samalla muotilla. Ainoastaan rakennuksen vuosikymmen voi paljastua alkuperäisistä laatta- ja kalustevalinnoista.

Toimivuus on kaiken A ja O

Sisustuksessa toimivuus on arjen luksusta. Oli onni löytää vuonna 2010 valmistunut kerrostaloasunto, jonka kylpyhuone on pääosin toimiva ja mieleinen. Seinien mattavalkoiset 20×20 cm:n laatat vaaleanharmain saumauksin ovat ajattomat, ja miellyttävät minun sisustussilmääni. Samoin harmaat eläväpintaiset kymppilaatat lattiassa sopivat moderniin värimaailmaan. Paneelikatto on ihan ok, ja tilan valaistuskin näyttää toimivalta.

Jotenkin kummallisella tavalla minulle on vuosien aikana kertynyt purkkia ja purnukkaa valtava määrä. Osasyyllisenä tähän ovat olleet ne lukuisat golfkilpailut, joissa palkintoina on jaettu hajuvesiä, vartalovoiteita, ripsivärejä ja muuta kosmetiikkaa. Kylpyhuoneen olemassa olevat kalusteet olisivat imeneet ne sisuksiinsa, mutta tarvitseehan Reijokin kaappitilaa omille saniteettivälineilleen. Yksinkertaisin ratkaisu säilytystilan lisäämiseen oli hankkia peilin toisellekin puolelle seinäkaappi.

Sain selville, että kylpyhuonekalusteet oli alunperin toimittanut Keittiömaailma. Sinne siis kyselemään vasemmanpuoleiselle seinäkaapille paria. Mutta ei se niin yksinkertaista ollutkaan kuin luulin. Kyseistä kaappimallia ei nimittäin enää valmisteta. Ei auttanut muu kuin tilata peilin molemmille puolille uudet seinäkaapit. Valitsin kaapit, jotka ovat mahdollisimman hyvin yhteensopivat olemassa olevien alakaappien kanssa. Vanha seinäkaappi joutaisi kierrätykseen. Kaapit tilasin vetimettöminä, koska samanlaisia vetimiä kuin alakaapeissa oli, ei myöskään enää ollut saatavilla. Reijo ruuvasi uudet kaapit seinään, ja hyvä tuli. Itse asiassa nämä uudet kaapit ovat suoraviivaisuudessaan ja eleettömyydessään jopa nätimmät kuin se entinen malli.

Suihkuseinä on minusta halvan näköinen, mutta toimiva. Vesiroiskeet eivät siinä ollenkaan näy, joten se pysyy vähällä vaivalla siistinä. Alareuna on hyvin tiivistetty, eikä vettä pääse leviämään suihkunurkan ulkopuolelle. Valoakin se päästää hyvin lävitseen. Esteettinen silmäni vaihtaisi tähän savulasisen suihkuseinän alumiini- tai kromiprofiililla. Se jatkaisi mukavasti saunan savulasioven linjaa. Mutta menetänkö silloin suihkunurkan valoisuuden ja helppohoitoisuuden? En todellakaan haluaisi olla jatkuvasti pyyhkimässä vesiroiskeita suihkuseinästä.

Myös WC-paperiteline oli ergonomisesti hankala käyttää. Ikäiseni ihminen ei ole enää kovin notkea, ja paperin vetäminen rullasta suoraan taaksepäin on suorastaan mahdotonta. Siksi halusin ostaa omalla jalustallaan seisovan siirrettävän WC-paperitelineen. Niitä on markkinoilla monissakin myymälöissä aina Zarrosta lähtien. Sopivan pelkistetty malli löytyi lopulta Smedbon mallistosta, ja sain sen todella hyvään hintaan Bauhausin kylpyhuonepäiviltä. Heti tuli lisää luksusta kylpyhuoneeseen.

Yllä olevassa kuvassa näkyvän nurkkauksen haluan vielä uudistaa niin, että allastaso jatkuu seinään asti. WC-paperiteline, bidet-suihku ja poljinroskis jäisivät kaikki nätisti sen alle. Laskutasoa tosiaan tarvitaan lisää, lasinen peilihylly toimii huonosti.

Kylpyhuoneestamme puuttuu, merkillistä kyllä, rättipatteri. Jonkinlaista kuivatusvartta pyyhkeille ja pikkupyykille tarvitaan. Pyyhekoukut eivät kuivatustarpeeseen sovi, vaikka niitä muuten onkin riittävästi. Asia ratkaistiin ostamalla kylpyhuoneen kodinhoitonurkkaukseen Oskarin oksa seitsemällä varrella. Paikka oli sille kuin luotu.

Valmiina olevat luksustekijät

Varsinaista luksusta kylpytiloissa on oma sauna. Onneksemme saimme asuntokaupassa todella siistin pienen sähkösaunan. Onkohan siinä lainkaan saunottu niinä seitsemänä vuotena, kun sen ovat omistaneet muut kuin me. Sauna on puhtaan vaalea ja siellä tuoksuu tuore puu.

Mitään design-kiuasta saunassamme ei ole, mutta en sitä kaipaakaan. Helon kiuas antaa hyvät löylyt ja sopii juuri tämän kokoiseen saunaan.

Saunan valaistus on sopivan hämyisä ja samalla kuitenkin turvallisen riittävä. En kaipaa kuituvaloja enkä tähtitaivaita. Saunamme on meille täydellinen juuri tällaisena, simppeli ja sopivan kokoinen.

Kylpyhuonetila on kotimme ainoa saniteettitila, erillistä WC:tä tai kodinhoitohuonetta asunnossa ei ole. Kylpyhuoneemme on kuitenkin tilava, ja luksusta on säädettävä lattialämmitys. Pesukoneliitäntä on omassa syvennyksessään, jota kutsunkin kodinhoitonurkkaukseksi. Sinne mahtuu mainiosti kuivaava edestä täytettävä pesukone. Koska emme hankkineet pesutornia kuivausrumpuineen, jäi pesukoneen yläpuolelle vielä sopivasti käyttötilaa Oskarin oksalle.

Kodinhoitonurkkaus on melko syvä, joten pesukoneen eteen mahtuu ovaalin muotoinen Reisenthalin likapyykkikorikin. Pesuaineita voi säilyttää pesukoneen päällä siistissä, aikoinaan Ikeasta ostetussa muovisessa laatikossa.

Kylpyhuoneen sijainti suoraan vastapäätä makuuhuoneen ovea on yöllisiä vessakäyntejä ajatellen todellista arjen luksusta. Melkein kuin olisi oma kylpyhuone makuuhuoneen yhteydessä.

Esteettiset yksityiskohdat ovat piste i:n päälle

Kodinhoitonurkkaus on siististi pois silmistä, kun teetin sen eteen verhon. Harmaa, tiiviskudoksinen hyvin laskeutuva kangas sopii tarkoitukseen hyvin.

Vapaata lattipinta-alaa on riittävästi, myös esteettömyyttä ajatellen. Vuosia sitten sisustuskuvauksia varten hankkimani pyöreä pörröinen kylpyhuonematto löysi vihdoin paikkansa ja pääsi pois pölyttymästä vaatehuoneen hyllyltä. Matto tuntuu ihanalta jalkojen alla, ja näyttää ylelliseltä, kun nukka on hennosti kiiltävää materiaalia.

Yllä mainitut pikkuasiat ovat jo muuttaneet kylpyhuoneen tunnelmaa viihtyisämmäksi ja lisänneet sinne luksusta. Jos rohkenen mennä vielä pidemmälle, vaihdan jossain vaiheessa peilin suurempaan ja sen yläpuolella olevan valaisimen kauniimpaan. Lavuaarin hanaksi sopisi joku virtaviivainen design-hana ja suihkuksi sadesuihku, jossa olisi neliskanttinen suihkupää. Kunhan pesualtaan oikealle puolelle saadaan lisää laskutasoa, voidaan sille sijoittaa kauniita purnukoita pumpulille, vanulapuille, nestesaippualle. Joku vihreä oksa tai pieni orkideakin mahtuu. Yhtenäinen allastaso modernilla altaalla vaikkapa Corianista olisi todellista luksusta. Mitä jos vaihtaisinkin koko allastason altaineen ja alakaapitkin saman tien. Nyt kyllä taisi karata mopo käsistä, vaikka eihän haaveilu vielä mitään maksa.

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty

Vietämme kylpyhuoneessa sen verran paljon aikaa, että tilan viihtyvyyteen kannattaa panostaa. Minulle viihtyvyyttä tai luksusta eivät ole bling-bling -yksityiskohdat eivätkä trendimateriaalit. En kaipaa messinkihanoja, marmoripintaa tai mikrosementtiä. Pidän enemmän kromista, valko-harmaasta värityksestä sekä pelkistetyistä, ajattomista, virtaviivaisista materiaaleista ja kalusteista. Ne sopivat paremmin itseäni miellyttävään moderniin luksukseen.

Marja

0 Comments