SUUNNITELLAAN HÄÄT

SUUNNITELLAAN HÄÄT

Vuoden vilkkain hääsesonki on ohi. Tai niinhän sitä voisi luulla, sillä nykyään häitä vietetään käytännössä ympäri vuoden. Omat hääjuhlallisuutenikin olivat aikoinaan keskellä kylmää talvea, helmikuun puolivälissä.

Tenniksen huippupelaaja Rafael Nadal viettää häitään tänään Mallorcalla sijaitsevassa upeassa linnoituksessa. Loistoa näistä häistä ei varmaan puutu, kutsuvierasjoukko ja tarjoilut ovat sitä luokkaa.

Häät ovat mielestäni perhejuhlista ihanin, ei siis ihme, että niiden järjestelyihin panostetaan. Halusin oikeastaan kirjoittaa blogin viimeisellä Espanjan matkallani näkemistä hienoista sisustuksista. Majoitukseni Mar Menor Resortin Apartamentoksessa oli kuitenkin varsin vaatimaton, eikä ansaitse tulla kuvatuksi blogissa. Sen sijaan matkan puolivälissä sain todistaa alueen golfhotellin potentiaalia järjestää häät. Sisustussilmää, stailaajan ja järjestelijän taitoja siinäkin vaaditaan.

Vihkiminen uima-altaan äärellä

Pilkkuhousuinen hääsuunnittelija hääräsi aamuvarhaisella hotellin uima-altaan äärellä henkilökuntaa opastaen. Hääparikin oli puettu paikalle lavastettuja kuvauksia varten. Vihkialttariksi muodostui porttimainen rakennelma, joka oli somistettu kukkasin. Taustalla hotellin uima-allas ja sen takana golfkenttää.

Vihkimispaikalle johti marjapuuron värinen matto. Sen molemmin puolin olivat säntillisiksi riveiksi järjestetyt valkoisella kankaalla huputetut vierastuolit. Kun menin aamiaiselle, oli koristelu vielä kesken, ja sain omin silmin nähdä, kuinka maton reunoille ripoteltiin runsaasti kirkkaanpunaisia ruusun terälehtiä.

Ala-aulan koristelu

Pöytäkartat oli hauskasti kiinnitetty sitä varten rakennettuun telineeseen ala-aulaan. Tätä kautta häävieraiden oli tarkoitus kulkea tapahtumapaikalle.

Ala-aula oli kauttaaltaan koristeltu kukkasin ja viherkasvein, myös kerroksiin johtavien portaiden osalta. Näitä pitkin morsian varmaan tultaisi saattamaan alttarille.

Ruokailu ulkona

Golfklubin allasbaari oli varattu hääjuhlan ruokailulle. Pyöreät pöydät oli katettu romanttisin ruusupöytäliinoin.


Yksinkertaisen elegantti kattaus sopii ulkona vietettäviin häihin.

Häävieraista huolehditaan loppuun asti

Häätilaisuuden järjestäminen golfhotellin tiloissa on kätevää myös sen puolesta, että vieraiden majoittaminen käy kätevästi samassa paikassa. Hääparille on varmaankin varattu ja stailattu upea sviitti hääyötä varten.

Golfhotelli Espanjassa, golfklubi Suomessa

Hääjärjestelyt, joita pääsin Espanjassa todistamaan, järjestettiin mainoskuvauksia varten. Kyseessä eivät siis olleet oikeat häät tällä kertaa. Kotiin palattuani katsoin Alfa-TV:stä sarjaa “Suunnitellaan häät”. Kuinka ollakaan, kahdessa ensimmäisessä jaksossa häiden pitopaikaksi oli valikoitunut hulppea golfklubi ja sen hyvin varusteltu ravintola. Kirkkonummella Hirsala Golfklubi ja Naantalin kupeessa Kultaranta Golf järjestävät paljon häitä Suomessa ympäri vuoden. Paikat ovat hienoja ja järjestelyt onnistuvat hääparin mieltymysten ja teemojen mukaan räätälöityinä. Osataan meillä Suomessakin.

Minulla on kaksi tytärtä, jotka molemmat ovat naimisissa. Toisen tyttären hääjärjestelyistä kannoin aikoinaan suuren vastuun, ja olihan se mieluista puuhaa. Ei taida minulle enää tulla tilaisuutta moiseen, mutta ehkä sinä saat ideoita omien tai läheistesi häiden järjestelyihin tästä blogista.

Marja

#cocovisio, hääjuhla, hääsuunnittelu, golfhotelli, golfklubi, vihkiminenulkona, häätespanjassa#

0 Comments