HOTELLIHUONE VS. MAKUUHUONE

HOTELLIHUONE VS. MAKUUHUONE

Elämme merkillisiä aikoja. Pienen pieni koronavirus Covid-19 on saanut lähes koko maailman polvilleen. Monet ihan tavallisina pitämämme toiminnot on kielletty, paikkoja ja maiden rajoja suljettu. Siitä huolimatta viime yönä matkustin jälleen. Lentokoneet lensivät ihan normaalisti, tällä kertaa Etelä-Afrikkaan. Makuuhuoneemme sisustukseen olen saanut paljon inspiraatiota hotellihuoneista, ja matkailu onnistuukin nyt helposti omasta vuoteesta käsin – unissa.

Pidän kovasti matkustamisesta, uusien paikkojen näkemisestä ja erilaisten kulttuurien kokemisesta. Varsinkin sen jälkeen, kun jäin eläkkeelle reilut kaksi vuotta sitten, olen matkustanut todella paljon. Koronaviruksen aiheuttama pandemia on pannut ulkomaille matkustamisen tauolle. On vaikeaa ennustaa, koska tämä kaikki on ohi. Koronakaranteenissa tulee mietittyä, miten elämä jatkuu nyt ja tulevaisuudessa. Mitä asioita opimme tekemään toisin?

Hotellihuoneiden sisustuksista poimittua

Monet hotellihuoneiden sisustusratkaisut sopivat nimenomaan makuuhuoneeseen. En tietenkään halua tuntea nukkuvani joka yö hotellihuoneessa, vaan hotelleista haluan kotiini vain tiettyjä asioita, kuten kestävät ja laadukkaat materiaalit, mukavuus ja muutama käytännöllinen idea. Kodikkuus ei saa kadota makuuhuoneestakaan.


Skandityyliä Etelä-Afrikkalaisessa Protea Hotel by Marriot Mossel Bayssa. Heittopeitto ja pari koristetyynyä riittävät viimeistelemään päiväpetauksen.

Olisi hienoa jos vuoteesta käsin ulottuisi ohjailemaan huoneen valaistusta ja lämpötilaa tarvitsematta nousta ylös kurkottamaan katkaisijoita oven pielessä. Jonkinlainen pieni ohjauskeskus on hotelliyöpymisen luksusta. Sellaista minulla ei ole eikä näillä näkymin tule olemaankaan. Valaistuksen olen ratkaissut muulla itseäni tyydyttävällä tavalla. Huoneen lämpötilaan en juuri voi vaikuttaa kerrostalohuoneistossa, jossa on keskuslämmitys ja koneellinen ilmastointi. Onneksi säädöt ovat kohdillaan, joten ei minulla tämänkään suhteen ole valittamista.


Tässä The Westin Grande Sukhumvit -hotellin huoneessa on tyylikäs ohjauskeskus yöpöydällä. Siitä voi säätää valaistusta sekä ilmastointilaitteen puhallusvoimakkuutta ja lämpötilaa. Tästä huoneesta olen saanut inspiraatiota myös valaisimiin ja mattoon.

Korkeahko vuode on minulle sellaista luksusta, jonka myönnän kopioineeni hotellityylistä. Itse asiassa vuoteet, jotka hankin makuuhuoneeseemme vajaat kolme vuotta sitten, ovat Keski-Euroopassa hotellivuoteiden toimittajana tunnetun kotimaisen Matrin valikoimasta.


Makuuhuoneessamme on korkea sänky, suuri matto, heittopeitto ja paljon tyynyjä.

Mitä muuta hotellityyliä huomaat makuuhuoneessamme? No ainakin sängynpääty, helmalakana ja taulut.


Taulut sängynpäädyn yläpuolella Hotel La Manga Club Principe Felipessä Espanjassa.


Taulut sängynpäädyn yläpuolella meidän makuuhuoneessa.

Puhtaat valkeat lakanat ja muut tekstiilit

Pellavalakanoihin en ole tykästynyt. Familonin valkoiset perkaalipuuvillaiset lakanat hankin muutama vuosi sitten, enkä muunlaisia ole kaivannut sen koommin. Hotellityylisen heittopeiton ompelin itse palakankaasta, jonka ostin kympillä Annalan Lapuan liikkeen poistomyynnistä.

Välimeren maiden hotelleissa yleinen laattalattia tuntuisi kovalta ja kalsealta makuuhuoneessa. Parkettilattia ilman mattoja on ihan ok, mutta pehmeä kokolattiamaton tapainen mattoratkaisu on mieluisin. On ihanaa nousta vuoteesta ja laskea paljaat jalat pehmeälle tiivisnukkaiselle matolle. Siksipä meidän makuuhuoneessa onkin VM-Carpetin vaaleanharmaa Hattara-matto. Se on kooltaan 200 x 300 cm, jolloin se ylettää molemmin puolin parisänkyämme, ja myös jalkopäähän, eli on melkein kuin kokolattiamatto.

Makuuhuoneemme taftiverhot ovat kauniit ja oikean väriset, mutta aion uusia ne, koska ne ovat liian jäykät. Verhot olen jo suunnitellut, mutta toteutus on tekemättä. Koska ikkuna ei ole niin suuri kuin yleensä hotellihuoneissa, ja siinä on valmiiksi asennettuna sälekaihtimet, en aio hankkia valoverhoja ollenkaan. Mutta pimentävät laadukkaat sivuverhot makuuhuoneeseemme on tulossa. Kunhan tästä koronakriisistä selvitään, niin verhoprojekti etenee taas.

Mitä en kaipaa hotellisisustamisesta

Se, mitä taas en halua hotellihuoneesta kopioida, on lankapuhelin yöpöydällä, liian vähän pistorasioita ja nekin väärissä paikoissa, yöpöydän pienet laatikot, joihin mahtuu korkeintaan raamattu. Muutamalle henkilökohtaiselle esineelle on oltava yöpöydällä tilaa, yöpyi sitten hotellissa tai kotona. En myöskään pidä vaatekomeroista, joiden ovien avautuminen tukkii kulkuväylät ja joissa ei ole tarpeeksi henkareita. Lukuisia hotellihuoneita testanneena tiedän, mikä minulla toimii ja mikä taas ei.

Viihdyn kotona makuuhuoneessamme oikein hyvin. Minua ei ollenkaan haittaa, vaikkei juuri nyt pääsekään ulkomaille. Monet hotelliyöt elämäni aikana viettäneenä voin todeta, että kotona omassa sängyssä saan kuitenkin kaikkein parhaimmat unet. Ja mikä parasta, unissani voin matkustaa ihan mihin vain, sitä eivät poikkeuslaitkaan kiellä.

Marja

0 Comments