MIKKELIN ASUNTOMESSUJEN TERASSIT JA PIHAT

MIKKELIN ASUNTOMESSUJEN TERASSIT JA PIHAT

Asuntomessujen portit Mikkelissä ovat sulkeutuneet. Kesä ei kuitenkaan ole ohi, itse asiassa terassikausi on kuumimmillaan juuri nyt, kun elokuun lämpimät säät ja samettiset illat ovat koittaneet. Eteläisessä Suomessa saimme tänä vuonna odottaa kunnon kesää pitkään. Vihdoinkin on tarpeeksi lämmintä terassilla oleiluun!

Kuluvan vuoden asuntomessualueen sijainti toi luonnon erityiseksi osaksi asumista. Saimaan läheisyys ja näkymät järvelle tai metsään houkuttelivat messurakentajia myös pihojen ja terassialueiden suunnitteluun. Alueelle rakentui kaikkien asukkaiden yhteiseen käyttöön tarkoitettu nuotiopaikka Huldanrantaan ja suuri Heinzenpuisto talojen keskelle. Messualue rajoittuu toisesta reunastaan Nordenstrenginpuistoon ja toisesta Antellinpuistoon. Rannan suuntaisesti kulkevalla Antellinkadulla huomioni kiinnittyi kalliolta alas juoksevaan keinotekoiseen puroon.

Kesäkeittiöt

Vuoden 2017 asuntomessutalojen asukkaat grillaavat ja ruokailevat mielellään ulkona. Ruokailuryhmä ja vähintään grilli kuului lähes aina ulkotilojen varustukseen. Monissa kohteissa oli myös täydellisesti varustettu kesäkeittiö.


Kohde 1 Sievitalo Tunturikoivu 140. Kesäkeittiö metsikön laidassa.


Kohde 12 Villa Ankkuri. Kesäkeittiö. Sisätila vielä tässä vaiheessa sisustamatta. Taustalla näkyy Heinzenpuisto.


Kohde 26 Kotikontti. Baariksi kalustettu kesäkeittiö.


Kohde 31 Samitalo Villa 143. Terassikalustukseen kuuluu mm. kotagrilli.

Tynnyrisauna ja Poolhouse

Asunnon saunaosaston lisäksi kohteessa 12 Honka Ankkuri sijaitsi erillinen pihasauna. Se tosin ei ollut rantasauna, vaan Heinzenpuiston laidalle mäen päälle rakennettu suloinen tynnyrisauna.

Kohteessa 18 Casa WelliKulho oli uima-altaan yhteydessä Poolhouse, joka toimii pukukoppina uimareille sekä uimalelujen ja kalastusvälineiden varastona. Se sisältää myös pienen jääkaapin virvokkeita varten. Mitä luksusta!

Kasvihuoneet

Kohteen 9 Villa Sukka alapihalle rakennetun kasvihuoneen yksi seinä muodostui vanhoista kivijalkakivistä. Kasvihuone oli niin tilava, että siellä voi jopa istuskella ja nauttia olostaan vehreyden keskellä.


Kohteen 10 Honka Ink pihalla oli pieni kasvihuone.

Pihat

Pihat olivat pääasiassa helppohoitoista kunttaa ja kivetyksin päällystettyjä alueita. Oli myös muutamia yrtti- ja kukkapenkkejä. Joillakin pihoilla asukkaiden harrastukset saivat näkyä: yhdellä pihalla oli puttiviheriö, toisella uima-allas, kolmannella trampoliini tai pelikenttä lapsille.


Kohde 22, Ainoa Villa Elisa.


Kohde 31, Samitalo Villa 143.

Pienet ja keskikokoiset terassit

Terasseja – niitä oli todella paljon. Oli pieniä ja suuria, katettuja ja avonaisia terasseja.


Kohde 16 Asunto Oy Saimaan Ateljee I. Riippulaveri.


Kohde 21 Rauhan ja Onnin Jukkatalo. Suojaisa pikkuterassi ei suinkaan ollut tämän talon ainoa terassi.


Kohde 26 Kotikontti.


Kohde 28 Opaali.

Suuret terassit

Terassilautaa oli tarvittu melkoisesti suurten terassialueiden rakentamiseen. Pinta-alaltaan suurimmat terassit löytyvät aivan rannan tuntumaan rakennetuista kohteista. Melkein kaikilla messualueen terasseilla oli ulkoporeallas.


Kohde 6 Kannustalon Harmaja Saimaa.


Kohde 8 Villa Saimaanhelmi. Saimaanhelmessä oli valtavasti terassialaa: alaterassi 113 neliötä, kattoterassi 63,5 neliötä.


Kohde 8 Villa Saimaanhelmi.


Kohde 24 MinunVALO.


Kohde 24 MinunVALO.

Piha- ja terassiteema on vielä näin loppukesästäkin ajankohtainen, sillä nythän kesäkalusteita saa poistomyynneistä suurin alennuksin. Toivottavasti sait inspiraatiota oman ulkotilasi kalustamiseen yllä olevista kuvista.

Teksti ja kuvat:
Marja Lähde, sisustussuunnittelija

0 Comments