SISUSTUSUUTUUKSIA – SISUSTUSTOIMITTAJIEN KESÄPÄIVÄ FISKARSISSA

SISUSTUSUUTUUKSIA – SISUSTUSTOIMITTAJIEN KESÄPÄIVÄ FISKARSISSA

Aamu koitti ankeissa merkeissä. Salamoi, jyrähteli ja satoi. Sateensuojan alla harpoin yli lätäköiden Kiasman tilausajopysäkille, mistä Ventoniemen bussikuljetus kohti Fiskarsia lähti. Sää parani, kun pääsimme perille, ja tulihan se aurinkokin lopulta varovaisesti esiin.

Kesäkuun ensimmäisenä tiistaina meitä oli noin 120 kutsua noudattanutta sisustustoimittajaa, -bloggaajaa ja sisustamisen parissa työskentelevää henkilöä paikalla. Oli mukava tavata tuttuja, mutta myös uusia tuttavuuksia tuli solmittua. Mukaan tapahtumaan oli lähtenyt lähes neljäkymmentä näytteilleasettajaa Fiskarsin Puimalan idylliseen miljööhön.

Kylppärikylä

Tottahan halusin kutsua noudattaa, sen verran houkuttelevia tarinoita olin kuullut ja kuvia nähnyt edellisestä sisustustoimittajien kesäpäivästä Fiskarsissa. Kutsun minulle lähetti Kylpyhuonekeskus, kiitos siitä. Kylppärikylässä oli minimuotoisesti edustettuna monta tuoteryhmää: Temal, Oras, Rej Design, Pukkilan laatat, Hietakari-Sandriff, Tamsale, Unidrain.


Inspiroivia moodboard -tyylisiä sommitelmia neljällä erilaisella teemalla: Välimeri, Pohjola, Saaristo, Frames. Kuvassa Välimeri-teema.

Lapuan Kankurit


Lapuan Kankurit lanseeraa loppukesästä Intelligent Nature AW19 -malliston. Kuvassa keskellä SAIMAANNORPPA -kokoelmaa, jonka on suunnitellut Kaarina Tiainen. Se sisältää villahuopia, kuumavesipulloja, pellavapyyhkeitä ja pellavaisia saunatekstiilejä.

Matri


Matrilta todettiinn, että uutta sänkymallia ei toki suunnitella joka vuosi, mutta vuodetekstiilien puolella on uutta tulossa syksyä kohti mentäessä. Esimerkkeinä olivat kuvan päiväpeitto ja huopa.

Eurokangas


Eurokankaan kesäisiä kuoseja hauskalla tavalla esillä.

Keittiömaailma

Keittiömaailman uuden ajan keittiömyymälöitä on tänä vuonna avattu jo Tampereelle ja Vantaalle. Uudessa 2.0 myymäläkonseptissa asiakkaan polkua liikkeessä ohjataan vaiheittain. Aloitetaan inspiroitumalla. Design studiossa haetaan oma tyyli tutustumalla valmiisiin moodboardeihin: Lumi, Yö, Aamu, Hiljaisuus, Metsä. Tech labissa asiakas voi testata keittiön toiminnallisuuksia. Digitaalisella kosketusnäytöllä valitaan kodinkoneet, ovimallit, tasot ja värit. Samalla nähdään, miltä keittiö näyttää ja mitä se maksaa. Keittiöön voi myös astua sisään virtuaalilasien avulla. Helppoa, vai mitä? Voit vapaasti kokeilla kaikkea itsenäisesti tai pyytää apua asiantuntevalta henkilökunnalta.

Bora


Bora on tuonut innovatiivisia liesituulettimia markkinoille jo vuodesta 2006 saakka. Uusi Bora Classic on entistäkin tehokkaampi ja hiljaisempi. Liedellä voi porista vaikka neljä halkaisijaltaan 24 cm:n kokoista kattilaa yhtä aikaa, ja teho riittää. Ratkaisussa on yksi tason päältä irrotettava yksikkö kaikkien likaantuvien osien poistoon. Liesituulettimen puhdistus on nyt helppoa, kun ei tarvitse kyyristellä, ja osat voi pestä astianpesukoneessa. Tällaisen haluan omaan kotiini.

Uusia huonekalumalleja

Fiskarsin Puimalassa oli esillä Artekilta FIN/JPN Friendship Collectionin tuotteita, jotka tulivat markkinoille toukokuussa 2019. Jo Nagasakan uudella ColoRing-menetelmällä viimeistelemiä Alavar Aallon huonekaluja oli esillä Fiskarsissa. Kokoelmaan kuuluvista uusista huonekaluista Koichi Futatsumatan suunnittelema Kilulu-penkki tulee myyntiin syyskuussa tänä vuonna.

MUOTO2 -yritys tuo markkinoille uuden minimalistisen seinähyllyn, jota on helppo laajentaa halutun suuruisiksi kokonaisuuksiksi yksinkertaisen liitosmekanismin avulla.

Clas Ohlson


Heti sisään astuttaessa huomioni kiinnittyi Clas Ohlsonin osastoon. Uskomattoman viehättäviä tavallisen (lue: vähävaraisen) ihmisen parveke- ja terassikalusteita ja pienesineitä. Kaiken ei todellakaan aina tarvitse olla huippudesignia.

Tunnustustuoli-palkinnon saajien julistaminen


Sisustustoimittaja, sisustussuunnittelija Riina Ahtola haastattelee Saanaa ja Ollia.


Sisustustoimittajat ry:n vuosittain jakama Tunnustustuoli-palkinto myönnettiin tänä vuonna Saanalle ja Ollille. Nuoren pariskunnan perustama yritys valmistaa aikaa ja käyttöä kestäviä tekstiilejä eurooppalaisesta 100% hamppukankaasta. Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa lähituotantona. Saanalle ja Ollille tärkeintä heidän töissään on rehtiys, omaehtoisuus ja inhimillinen ote. Siinäpä hyvät perustelut palkinnon myöntämiseksi juuri heille.

Olipa mielenkiintoinen päivä. Paljon tuli nähtyä ja koettua, eikä tähän juttuun mahtunut siitä kuin murto-osa. Oli hienoa saada tutustua kesällä ja syksyllä lanseerattaviin uutuustuotteisiin näin ennakkoon. Sain myös esimakua siitä, mitä Habitaressa tullaan näkemään syyskuussa. Tilaisuuden kesäinen tunnelma välittyy upeasti myös blogin artikkelikuvasta, joka on Timberwisen osastolta.

Marja

0 Comments