SUUNTAVIIVAT SISUSTAMISEEN TUKHOLMAN HUONEKALUMESSUILTA

SUUNTAVIIVAT SISUSTAMISEEN TUKHOLMAN HUONEKALUMESSUILTA

Reissunainen kun olen, en malttanut pysyä poissa Tukholman huonekalumessuilta tänäkään vuonna. Jokainen itseään kunnioittava sisustusintoilijahan siellä käy. Matkustin tällä kertaa poikkeuksellisesti säästöbudjetilla: junalla, laivalla ja bussilla. Askeleita kulkuneuvojen vaihtoihin piti kulua mahdollisimman vähän, kävellä sai messuhalleissa ihan tarpeeksi.

Värit

Valkoisen värin valtakausi skandinaavisessa sisustuksessa on ohi. Tukholman huonekalumessuilla väriskaala muodostui pehmeistä, murretuista, maanläheisistä sävyistä: ruskeaa, beigeä, harmaata, keltaista sekä jonkin verran vihreää, sinistä, oranssia, punaista ja luumua. Kaikki pastellivärit olivat myös hyvin edustettuina. Julkitilakalusteissa oli uskallettu käyttää räikeitäkin värejä, kuten neonoranssia. Mikä olisikaan parempi keino erottua yrityksenä ja vahvistaa imagoaan kuin voimakkailla väreillä. Ne jäävät ihmisten mieliin paremmin kuin muodot tai materiaalit.


Materia. Näissä tekstiilinäytepaloissa on vuoden 2020 sisustuksen väripaletti. Pehmeitä, harmonisia värejä vaaleasta tummaan.


Serax, Belgia. Maanläheisiä ruskean ja okran sävyjä.

Muodot

2020-luvulla suositaan pyöreitä, kaarevia, pulleita ja pehmeitä muotoja päätellen Tukholman messuannista. Osastojen väliseinissäkin vilisi kaarevia ja pyöreitä aukkoja. Toki löytyi linjakasta geometrista muotoa ja särmikkyyttä myös niitä haluaville, ja kontrastiksi pyöreydelle. Suoralinjaisempia huonekaluja oli ainakin A2:lla, Eilerseenilla, Inoffilla ja Artekilla.


Massproductions. Pullean pyöreät Dandy nojatuolit ja pyöreäkantinen Sander pikkupöytä.


Pedrali tuo vuonna 2020 markkinoille näin pyöreitä ja pulleita muotoja.


Scan Sørlie AS. Norjalaista geometrista muotoilua hänelle, joka ei pidä kovin pyöreästä, kuten esimerkiksi minulle.

Materiaalit

Ympäristöystävälliset luonnonmateriaalit – puu, rottinki, nahka, villa, puuvilla, sametti, lampaantaljat – niitä näki eniten. Puu oli enimmäkseen vaaleata, mutta viime vuoden tavoin tummemmat puulajit, kuten pähkinä, alkavat yhä voimakkaammin nousta esiin. Esimerkiksi Stringillä oli pähkinäpuinen versio hyllykokoelmassaan.


Interior Design Collection, Sweden. Leijonankeltaisella sametilla verhoiltu sohvakalusto. Kauniiisti työstetty vaalea puurunko. Pyöreäkantiset pienet sohvapöydät vaaleaa puuta.


Källemo. Leijonankeltaisella nahalla verhoillut metallirunkoiset tuolit. Mielenkiintoinen design.


Artisan, Bosnia Herzegovina. Kauniisti työstettyä vaaleaa puuta ruokapöydässä ja pikkutuoleissa. Tuolien istuinosat saa verhoiltuna tai ilman.


Lampaantaljoilla ja muilla pörrömateriaaleilla verhoiltuja sohvia ja nojatuoleja oli Tukholman messuilla paljon. Näinä kovina aikoina ihmiset nähtävästi kaipaavat pehmeyttä ympärilleen. Kuinka nämä sitten toimivat arjessa, sitä en tiedä. Suhtaudun vähän skeptisesti kaikkiin pörröisiin pölynkerääjiin. Kuvassa tanskalaisen Mazōn Tmbo-sohva, joka on suunniteltu alunperin jo vuonna 1935. Nyt siis uustuotannossa ja jälleen trendikäs.

Huonekalujen uusia piirteitä

Sohvien ja nojatuolien selkänojat olivat enimmäkseen sileitä. Niissä saattoi olla myös klassinen napitus, moderni harvempaan tehty napitus, tai reikiä.


VAD. Norjalainen tapa napittaa tuolien selkänojat. Kolme erikokoista nappia. Senkissä nappien muodostama kuvio samankokoisena toistuu vetiminä. Hauska idea.


Eva Solo. Tanskalaiset ovat hylänneet napit sohvan selkänojasta, ja korvanneet ne muutamalla reiällä.


Eva Solo. Edellä olevan sohvan parina on nojatuoli, jonka selkänojassa on reikä. Mikähän mahtaa olla reiän funktio? Huonekalun siirtämisen helpottaminenko? Tuskin kuitenkaan tirkistely tai tuuletus. Lapsiperheissä tällaiset reiät kyllä villitsevät erilaisiin leikkeihin.

Rahit olivat pyöreitä, mutta se ei riitä. Niissä piti olla myös jokin juju. Lähes aina se oli kahva, vedin tai nuppi, josta rahia on helppo liikutella.


Offect. Näissä raheissa on nahkainen taittuva kantokahva.


Ferm living. Tämä rahi on pyöreä, mutta se on koottu useasta litteästä palasta, jotka on pinottu päällekkäin.


Homeline / Famos Skandinavia. Greigen värinen samettirahi on pyöreä, mutta työstetty tikkauksin niin, että se muistuttaa kaktusta. Sininen samettiverhoiltu nojatuoli on muotoiltu kuin pariksi rahille, sen selkänoja tuo mieleeni sormet avatussa kämmenessä.


Onko tässä näiden messujen erikoisin tuoli? Mitä se muistuttaa? Minulle tulee mieleen pystyyn nostettu amme. Tanskalaista designia ATBOn osastolla.


Artek. Ronan ja Erwan Bouroullec ovat taas suunnitelleet Artekille uutta. Rope Chair on saanut nimensä siitä, että selkä- ja käsinojissa on käytetty köyttä. Tupla Wall Hook, joka näkyy kuvassa seinällä, on myös heidän kättensä jälkiä. Molemmat tuotteet vuoden 2020 lanseerauksia.


Ruotsalainen Storängen Design esitteli tällaiset suloiset pikkutuolit. Pyöreääkin pyöreämpi piparkakkureunainen istuinosa.


Albin i Hyssna. Kun pyöreä pöytä on liian tavallinen, on muotoa työstetty edelleen. Tuloksena pöydän kansi kuin kukka tai piparkakku.


Karl Andersen & Søner ja uusi sohvapöytä Terrane. Pyöreän pöydän kansi on jaettu eri tasoihin. Minusta tuo pöytä on vaarallinen. Huonosti näkevä iäkkäämpi henkilö kun asettaa kahvikuppinsa siihen vähänkin huolimattomasti, niin kuppi kaatuu ja kahvi lainehtii pöydällä. Tämä design siis vain nuoremmille ja trenditietoisille, joilla on vakaa käsi ja hyvä näkö.

Uudistusta detaljeilla

Vaihtamalla vetimet voi helposti ja edullisesti uudistaa sisustusta.


Linfalk Trading ja vetimiä joka lähtöön.


A2. Nahkainen rusetti vetimenä on koristeellinen uutuus. Tykkään kyllä, mutta tuskin ottaisin omaan kotiini.

Tukholman huonekalu- ja valaistusmessut olivat vuonna 2020 sopivasti uudistuneet. Trendit olivat pääpiirteissään samoja kuin viime vuonna, niitä oli vain viety pidemmälle. Itse koin messut mielenkiintoisiksi, viihdyin hyvin ja sain paljon inspiraatiota. Päivä oli minulle visuaalinen nautinto, josta toivon näillä kuvilla saaneeni edes osan välitettyä sinulle, lukijani.

Marja

0 Comments