VÄRI-ILOITTELUA LOHJAN ASUNTOMESSUILLA

VÄRI-ILOITTELUA LOHJAN ASUNTOMESSUILLA

Minulla on ollut ilo saada vierailla Lohjan Asuntomessuilla ennakkoon jo kahdesti mediapäivinä. Ensivisiitti oli toukokuun lopussa, jolloin osa kohteista oli vielä sisustuksen osalta keskeneräisiä. Toisen kerran kävin messuilla päivää ennen niiden avautumista yleisölle, ja ihastuin aivan eri asioihin kuin ensimmäisellä kerralla. Uudella kierroksella tunnekuohuja aiheuttivat enimmäkseen värit.

Sisustamisen ajattomat turvavärit

Suurin osa kohteista on pitäytynyt värityksen suhteen turvallisissa ja ajattomissa valkoisen, nuden, beigen, greigen ja harmaan sävyissä, joita musta, sininen tai ruskea silloin tällöin terävöittää. Luonnonmateriaalit, runsas vaalean puun käyttö sekä laadukkaat kalusteet luovat seesteisiä kauniita tiloja. Tässä blogissa keskityn Asuntomessujen värikkäimpiin sisustuksiin.

Kohde 2 ProModi

Kohde 2 ei ollut auki medialle vielä toukokuussa, mutta nyt valmiina siinä saattoi kokea todellisen värikylvyn. Tunteeni vaihtelivat ilon, virkistymisen ja innostuksen välillä. Kohteen kolmesta makuuhuoneen sisustuksesta ovat vastanneet kolme eri taiteilijaa. Älä missaa tätä kohdetta Asuntomessuilla!


Johanna Oras -makuuhuoneen intensiivinen sininen väri on kuin Lohjanjärven lumosta inspiraationsa saanut. Seinän maali on Tikkurilan MUSTEKYNÄ M350 ja kaikkialla näkyy Johanna Oraksen käden jälki: tapeteissa, tekstiileissä, pienesineissä ja tauluissa. Valaistus ja huonekalut: Kallary.


Lotta Sirènin sisustamassa makuuhuoneessa on hulluteltu sijoittamalla puolapuut katon somisteeksi. Niistä riippuu kasviamppeleita. Sinisen rooli oli vahva tässäkin tilassa.


Nina Kellokosken luomishuone on vaalea. Eriväriset pienesineet ja tekstiilit tekevät siitä kiinnostavan. Vaaleanpunainen on selkeästi esillä.


Keittiössä Smegin vaaleanpunainen jääkaappi on kuin koru. Astianpesukonetta koristaa Johanna Oraksen teos ”Ehjäksi särkynyt”. Se on painettu magneettiin ja voidaan helposti vaihtaa.

Kohteen tilat on eroteltu Liunen lasiliukuovilla, jotka ovat taiteilijoiden suunnittelemia uniikkeja kappaleita.

Kohde 7 Pyörre

Joka vuosi Asuntomessuilla on yksi kohde ylitse muiden, joka puhuttaa vielä pitkään tulevinakin vuosina. Ei kahta sanaa, etteikö Lohjan Asuntomessujen vetonaula olisi pyöreä talo, jonka tontin rajana on rantapuistikko ja terassilta esteetön näkymä järvelle. Johanna Oraksen kädenjälki näkyy tässäkin kohteessa.

Keittiön taustaseinää hallitsee taidetapetti ”Viimeinen ehtoollinen” by Johanna Oras, Kallary.

Puustellin keittiökaappien ovet ja eteisen kaappien ovet ovat voimakkaan siniset. Pikku-WC:n seinässä on samaa sinistä kuin myös makuuhuoneen tapetissa ja tauluissa. Kullan ja messingin sävyjä sekä vaaleanpunaista ja terrakottaa on käytetty rohkeasti. Sisään tullessa katse kiinnittyy lattiaan maalattuun kullansävyiseen oksaan, joka johdattaa kulkijaa peremmälle asuntoon. Tämä Johanna Oraksen maalaama taideteos on nimeltään ”Elämän kultainen virta”. Liunen taideliukuoven takana aukeaa SPA-osasto. WC-tilojen allastasot ovat erikoiset: ne on valmistettu koivun ja epoksin seoksesta ja vahva kiilto on saatu aikaan autolakalla. Asunnon keskelle jää atriumpiha, joka jatkuu järven suuntaan avautuvana terassina.


Saunan lauteina on kaksi terassituolia, oma istuin kummallekin talon asukkaista.


Näkymä kirjastohuoneen ovelta läpi oleskelutilojen keittiöön päin.

Kohde 21 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n Sahapiha 4

Saderintama oli juuri pyyhkäissyt Lohjan yli ja taivas oli vieläkin pilvinen, kun astuin sisään kohteeseen 21. Kuin aurinko olisi tullut esiin pilven takaa! Tässä 52 m2:n kaksiossa on valoisaa keltaisen tehostevärin ansiosta. Asunnon ovat sisustaneet Luksian artesaanialan opiskelijat Iida Aro ja Minttu Ukkonen.


Päivisin makuuhuoneessa on aina aurinkoinen tunnelma.


Olohuoneen kaikki tekstiilit ovat sisustusalan opiskelijoiden käsialaa.

Kohde 23 TA-Asumisoikeus Oy / Colori

Kaikki irtokalusteet lukuunottamatta kahta taulua ovat Jean Vernet -sisustusliikkeestä, joka on erikoistunut tuomaan maahan eurooppalaisia laadukkaita ja värikkäitä kalusteita ja pienesineitä. Asunto on värikkyytensä vuoksi saanut nimen ”Colori”. Tässä kohteessa on valtavasti inspiraatiota tarjolla rohkealle sisustajalle.

Kohde 25 Villa Kokkokallio

Viime vuosina pakolliseksi tullut Asuntomessujen korjausrakennuskohde on tänä vuonna entisen sahanjohtajan asunto ja konttori viehättävässä vaaleansinisessä puutalossa. Sen alakertaan on rakentunut kahvila ja vyöhyketerapia hoitohuone Lumikello. Yläkerrassa asutaan, asunto ei ole messuilla näyttelykohde. Kahvilan seinillä on paljon värikkäitä tapetteja ja kipsisiä puolipaneeleita aina kunkin tilan tapetin kanssa sävy-sävyyn. Kahvilahuoneessa tapettina on Morris & Co Strawberrythief 216019 väri taupe/gilver kun taas kabinettihuoneessa saman tapetin eri väri 212564 indigo/mineral. Tuija Tamminen on taiteillut seinämaalauksia ja kipsireliefejä yhteistyössä Jussi Lönnströmin kanssa. Kahvilassa on soma kahden istuttava pulpettipöytä lapsille. Sisustussuunnittelusta ovat vastanneet Tarja ja Jussi Lönnström, jotka tulevat asumaan ja työskentelemään talossa, kun messut ovat ohi. Todella suloinen paikka, jossa aion piipahtaa kahvilla jonain päivä syksyllä, messujen aikana kahvila on näyttelytilana, ei vielä toiminnassa.


Kuistilla on baaritiski jakkaroineen.


Anniskelutiski on raikkaan keltaiseksi maalattu. Osa seinistä on jätetty paljaalle hirsipinnalle.


Kahvilan kabinetti juhlakattauksella.


Keittiössä on Pihlgren ja Ritola Oy:n appelsiini-tapetti 69799.

Kaiken kaikkiaan talon alakerta on remontoitu pieteetillä vanhaa kunnioittaen. Lopputulos on hieno ja tunnelma sen mukainen. Tämä kohde sijaitsee yhdessä kohteen 24 kanssa tien toisella puolella hieman erillään muusta messualueesta. Kumpikin kohde kannattaa käydä katsomassa.

Marja

0 Comments